Hyppää sisältöön

Kolesterolin alentaminen on entistä helpompaa myös matkoilla

Raisio kehittää aktiivisesti Benecol®-tuotevalikoimaa, jotta kolesterolin alentaminen olisi kuluttajille entistä vaivattomampaa. Syksyllä 2016 lanseerattu Benecol Soft Chew -ravintolisä on uusi, helppo tapa alentaa kolesterolia esimerkiksi työpäivän aikana tai matkoilla, sillä se ei vaadi kylmäsäilytystä.

Muuttuneiden ruokailutottumusten ja liikkuvamman elämäntavan myötä kuluttajat syövät yhä useammin muualla kuin kotona. Koska Benecol-tuotteiden teho on parhaimmillaan ruokailun yhteydessä nautittaessa, Raisio kehitti uuden, mukaan otettavan ja huoneenlämmössä säilyvän Benecol-tuotteen. 

Benecol Soft Chew -ravintolisä on kätevä pakata mukaan, koska se on kevyt ja pienikokoinen. Päivittäinen annos on kolmesta kuuteen purutablettia nautittuna joko yhden tai useamman aterian yhteydessä. Benecol Soft Chew on pureskeltava, sitruunan ja limen makuinen pehmeä tabletti. Se on makeutettu ksylitolilla ja sen voi syödä myös ilman vettä.

Syksyllä markkinoille tullut ravintolisä on otettu hyvin vastaan. Toisin kuin muita Benecol-tuotteita, Benecol Soft Chew’ta myydään lähinnä apteekeissa. Se on myynnissä Suomessa, Irlannissa, Belgiassa, Puolassa ja Hollannissa sekä Raision verkkokaupassa Oatlet Storessa, joka toimittaa tuotteita Euroopan Unionin alueelle. 

Raision omilla markkinoilla myytävät Benecol-tuotteet ovat pääosin kylmäketjun tuotteita. Myydyimpiä tuotteita ovat Benecol-tehojuomat sekä -levitteet. Tuotevalikoiman monipuolistaminen on olennainen osa uudistunutta Benecolia. Haluamme tarjota tehokkaita ja hyvänmakuisia vaihtoehtoja kolesterolin alentamiseen, jotta mahdollisimman moni kuluttaja löytäisi itselleen sopivan Benecol-tuotteen. 

Benecol on Raision brändi ja suomalainen huippuinnovaatio, joka edistää ihmisten hyvinvointia noin 30 maassa. Se on auttanut miljoonia kuluttajia laskemaan kolesteroliaan jo yli 20 vuotta.