Hyppää sisältöön

Vastuullinen hankinta

Vastuullinen hankinta edistää ruokaketjun kestävyyttä

Laatu, turvallisuus ja vastuullisuus ovat Raision raaka-aineiden hankinnan tärkeimmät kriteerit. Raision kuluttajat ja asiakkaat ovat enenevässä määrin kiinnostuneita tuotteiden raaka-aineiden jäljitettävyydestä ja kestävän kehityksen mukaisesta tuotannosta. Vastuullisen eläinten ruokinnan ja terveellisten elintarvikkeiden erityisosaajana Raisiolla on kyky ja mahdollisuus edistää raaka-ainevalinnoillaan kestävää ruokaketjua. 

Keskeistä 2016

  • Raisio yhtenäisti vastuullisen hankinnan käytäntönsä. Konsernin yhteiset tavarantoimittajien eettiset periaatteet otetaan käyttöön kaikissa liiketoiminnoissa vuoden 2017 aikana.
  • UTZ-sertifioituun kaakaon siirtymistä valmisteltiin Välipalat-yksikössä.
  • Nokian myllylle päätettiin hankkia RSPO Supply Chain -sertifikaatti, joka tulee voimaan keväällä 2017. 

Raision arvoketju on osa kestävää ruokaketjua. Kaikki yhtiön raaka-aineet ovat uusiutuvia. Raision merkittävimmät raaka-aineet ovat viljat (vehnä, kaura, ruis, ohra) ja rypsi, joiden osuus kaikista raaka-aineista on noin 70 prosenttia. Raisioagron osuus konsernin kaikista raaka-aineista on lähes 70 prosenttia. Rehujen valmistuksessa merkittävimmät raaka-aineet ovat vehnä, ohra ja rypsi.

Raisiolla on lähes 80 vuoden kokemus sopimusviljelystä ja yhtiö hankkii 85 prosenttia käyttämästään viljasta suoraan viljelijöiltä. Raision viljatuotteet valmistetaan pääosin Suomessa ja viljojen kuljetusmatka tuottajalta tehtaalle on keskimäärin alle sata kilometriä. 

Sopimusvalmistajat valmistavat osan Raision omista brändituotteista. Sopimusvalmistuksessa käytettävien raaka-aineiden laatuvaatimukset määritellään sopimuksissa. Raisio hankkii raaka-aineet osalle suomalaisista alihankkijoistaan. 

Raisio turvaa raaka-aineiden vastuullisuuden edellyttämällä tavarantoimittajilta sitoutumista eettisiin periaatteisiin, jotka koskevat muun muassa ihmisoikeuksia, lakien ja säädösten mukaisia työoloja, ympäristövastuuta ja korruption vastaisuutta.

Sertifioidut raaka-aineet

Soijan, palmuöljyn ja kaakaon vastuullisuuden turvaamiseksi Raisio on tehnyt linjauksia sertifioitujen raaka-aineiden käytöstä. 
Yhtiö käyttää soijaa lähinnä kalanrehuihin ja sen osuus kaikista raaka-aineista on noin yksi prosentti. Kaikki rehuihin käytetty soija on ProTerra tai RTRS-sertifioitua. Raisio on Round Table on Responsible Soy -yhdistyksen jäsen. 

Kaikki Raision elintarvikkeissa käytetty palmuöljy on ollut vastuullista vuodesta 2014. Vuonna 2016 Raision elintarvikkeiden palmuöljystä 70 prosenttia oli fyysisesti jäljitettävää (nk. mass balance tai segregated) ja 30 prosenttia oli Green Palm -sertifioitua. Pitkän aikavälin tavoitteenamme on siirtyä käyttämään fyysisesti jäljitettävää palmuöljyä elintarvikkeissa. Palmuöljyn osuus Raision raaka-aineista on alle yksi prosentti. Raisio on Roundtable on Sustainable Palm Oil -yhdistyksen jäsen. 

Raision tavoitteena on, että sen omissa brändituotteissa käytetty kaakao on sertifioitua vuoden 2018 lopussa lukuun ottamatta makeisia, sillä suurin osa makeisista valmistetaan sopimuskumppaneille, jotka määrittelevät itse raaka-aineiden sertifiointivaatimukset. Vuonna 2016 valmistelimme sertifioituun kaakaoon siirtymistä ja ensimmäiset sertifioitua kaakaota sisältävät tuotteet tulevat myyntiin vuonna 2017. Kaakaon osuus brändituotteidemme raaka-aineista on alle 0,5 prosenttia.

Kalanrehuissa käytettävän kalajauhon ja -öljyn alkuperä on aina tiedossa ja niiden valmistamisessa ei ole käytetty uhanalaisia kalalajeja. 

Sertifioitujen raaka-aineiden osuus Raision käyttämistä raaka-aineista on noin neljä prosenttia. Sertifioidun palmuljyn ja soijan lisäksi Raisio käyttää muun muassa pieniä määriä luomukauraa ja muita luomuviljoja.

Tavoitteet 2016 - 2018

  • Kehitämme tärkeimpien raaka-aineidemme vastuullista hankintaa entisestään. Eniten käyttämiämme raaka-aineita ovat viljat, erityisesti kaura ja vehnä, sekä rypsi.
  • Edellytämme tavarantoimittajien eettisten ohjeiden (Supplier Code of Conduct) noudattamista kaikilta toimittajilta.
  • Edellytämme tavarantoimittajien vastaavan itsearviointikyselyyn (Supplier Self-Assessment Questionnaire) vähintään joka kolmas vuosi.
  • Jatkamme ProTerra- tai RTRS-sertifioidun soijan hankintaa.
  • Olemme sitoutuneet GMO-vapaiden raaka-aineiden käyttöön.
  • Käytämme vain vastuullista palmuöljyä. Elintarvikkeissa käytettävän palmuöljyn vastuullisuutta parannetaan siirtymällä fyysisesti jäljitettävään palmuöljyyn.
  • Käytämme vain UTZ-sertifioitua kaakaota elintarvikkeissamme (pl. makeiset).
  • Vähennämme entisestään raaka-ainehankintoja riskimaiksi luokitelluista maista